perjantai 6. heinäkuuta 2012

palapeli puzzle

Mun pää ehkä poksahtaa kohta. Joo, siellä on siis jotain ylimääräistä, mutta tänään sain kuulla, ettei se ole vakavaa. Kasvain aivoissa kuulostaa pahalta, mutta mun kasvain on helmen kokoinen ja ihan kiltti. Voidaan luultavasti elää lääkityksen avulla sovussa koko loppuelämä. Uskollinen kumppani, kiva. Mutta tiiättekö. Kasvaimen sijasta mun päästä vois leikata muutamia ajatuksia ja muistoja.

MIES

mä avasin itteni ihan täysin. päätin luottaa. sain kuulla kasan valheita. lässynlässynläätä. en osaa päästä irti, koska oon jumissa niissä hyvissä muistoissa (joissa ei ole totuuden siementäkään). luulin löytäneeni itteni ton miehen avulla. tajunneeni mitä haluan. uskaltavani olla oma itseni ja saaneeni rutkasti lisää itsevarmuutta. nyt haluaisin katkaista kaikki siteet meidän väliltä. mutta en pysty. en vaan pysty. ikinä en siis halua seurustella ko. miehen kannsa, tai mitään muutakaan enempää. mä vaan haluan jotenkin pitää sen mun elämässä, koska tietyllä tavalla se jotenki tuntuu semmoselta palapelin palaselta, jonka mä vaan tarviin tähän palettiin. mun vaan täytyis tajuta, että tässä mun elämässä on enemmän kuin muutama pala. mun elämän palapeli on vähintään se tuhatpalainen. että mietin liikaa tota miestä. haluan liikaa sen seuraa. meillä on parhaan kaverin kanssakin välillä parin viikon taukoa tapaamisissa enkä mä sitä mitenkään mieti. hohhoijjaa, miksi olen nainen. oi miksi. toi palapeli juttu oli fiksu veto, vaikka itsesanonkin. noin se on. helpotti. kyllä bloggaaminen sitten on hirveen terapeuttista, suosittelen!

Tumblr_m68hn0fisv1r46py4o1_1280_large

Huomenna mä saan avaimen uuteen kotiin, joka tosin on mun koti vain parin kk:n ajan. Jouduin muuttamaan homeen takia. Olen aika innoissani! Tää on taas uusi alku mulle  ja pääsen ihan itse täyttämään jääkaapin ja keittiökaapit (tai pitämään ne tyhjinä). Tänäänkin vierailin kotikodin jääkaapilla ja löysin meetwurstia ja pizzaa. Kuivakaapista suklaata. Tää on aivan perseestä. Tiedän, että kaikki muuttuu taas paremmaks, kun vain pääsen sinne omaan kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti