Hohhoijjaa. Mä olen aivan liian herkkä. Mä ajattelen ihan liikaa. Mua sattuu päähän. Aamulla heräsin pahaan oloon, mua oksetti, vaikken ollut syönyt n.18 tuntiin yhtään mitään. Oli sellanen tunne, että kurkussa on limanen möykky, vaikkei siellä mitään ollut. Mun ahistus vaan muuttu fyysiseks tunteeks, päähänki sattui ja sattuu kyllä edelleen eikä se möykkykään mihinkään ole kadonnut. Mua suoraan sanottuna pelottaa, että tuun hulluks. Että mulla ei pysy paletti kasassa. Oon niin eksyksissä. Toisaalta kai oon harvinaisen hyvä kartta kädessä oikealla reitillä. Perhe, opiskelupaikka, oma asunto (se on kyllä väliaikainen ja syyskuun alussa ahistaa mahdollinen asunnottomuus)...no kohta olen työtön ihan omasta valinnasta (en pystyis tekemään nykyistä työtä mitenkään opiskelujen ohessa). Mutta kyllä mä töitä saan, ihan varmasti. Pakko uskoa niin (vaikka vähän alitajunnassa pelko kolkutteleekin). Niin siis en ole vielä edes hakenut mitään.
Sitten mua ahistaa ihan super paljon yksi juttu. Mä olen jo kauan haaveillut tietyn tyylisistä (monia vaihtoehtoja) työtehtävistä kulttuurin- ja taiteen alalla, toimimisesta mediassa ehkäpä. Sillä tavalla kaukaisesti pohdiskellut. Mutta se mies, joka petti mut täysin, tappoi luottamuksen, antoi mulle suorat vastaukset. Tutkintonimikkeet, työtehtävät ja ammattinimikkeet. Se toimii ko. alalla ja tuntee ainakin jossain määrin ihan järjettömät määrät (tuhat ellei kakskin) alalla toimivia ihmisiä. Niin nyt musta jotenkin tuntuu, että mä jään roikkumaan siihen ihmiseen (muistoihin), jos lähden kehittämään itseäni kohti just sitä mitä haluan. (No en todellakaan tiedä edes tarkasti mitä mä haluan, mutta jotain tolta alalta). Nytkin yritän kuunnella musiikkia, jota se inhoaa. Unohtaa, mutta silti stalkkaan sitä yhdellä sivustolla. Tääkin saa mun pään räjähtämään. Se saa ihan hirveen myrskyn aikaseks mun pään sisällä. Voi luoja!!!!! En kohta kestä itseäni.
Asiaan. En siis tiedä mitä haluan. Sillä tavalla tiedän, että opintoluotsin sivuilla valitsen kulttuurialan (onkohan se ihan vatun väärä valinta!?!?), mutta siellä onkin ehkä muutama vaihtoehto liikaa mulle. Toisaalta voisin tästä ihan suoraankin sanoa, mitä mä haluan tehdä. Mutta me päädyttiin siihen tulokseen sen vitun urpon kanssa. Se näki mut niissä tehtävissä ja oon mäkin jostain sellasesta unelmoinut, oikeastaan en edes tiennyt, että sellaista on olemassa.
ARGH. Onneks meen ekaks opiskelemaan yleispätevän yo-pohjaisen tutkinnon, joka ei löydy kulttuurialan valikosta. Onpahan kaksivuotta aikaa kasvaa ja löytää itsensä. Kehittyä sisältä ja ulkoa. Saada itsevarmuutta. Mua pelottaa esim. se että mun kielitaito on tosi ruosteessa, vaikkei se koskaan edes ole ollut rautaa (hahah, ai että!!!:D).
Taas huomaan, että kun alan kirjoittaa kauheen ahistuksen aiheuttaman myrskyn keskellä niin loppujen lopuksi löydän itseni tyynestä. Terapioin itse itseäni tän blogin kautta. Kirjoittaminen, kirjoittaminen, kirjoittaminen.<3<3<3
Ihana Olavi. Ja miten tää sitten liittyy mihinkään? Siten, että tosta videosta tulee ihana fiilis. Se on kaunis, miellyttää tällaista luovaa audiovisuaalista ihmistä. + Olisi aika kiva, ehkäpä juuri olla mukana tekemässä jotain noin nättiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti