:<, tolta näyttää mun naama nyt. Oli taas yksi mies. En ole koskaan nähnyt niin hyvännäköistä miestä, en edes valkokankaalla. Ja se vielä vaikutti niin ihanalta ihmiseltäkin… Jotenkin annoin sen satuilla mut sekasin lässynlässynlääsuodattimestani huolimatta. Lentelin nopeasti korkeuksiin ja liihottelin pilvissä onnellisena lintusena… mutta sitten putosin tosi kipeästi suoraan asfalttiin ja siivetkin meni murskaksi. Lässytilässytimässytimää, puheluita, tekstiviestejä…siltä ihmiseltä. Minä en ollut aktiivinen osapuoli. Sitten vajosin tunteiden kaivoon ja join vähän liikaa sitä liirumlaarumvettä. Huumaannuin ja annoin viettien viedä. Viikon tarina ja nyt se loppui. Voi vitun sika. En edes sano minkä jälkeen herrasta ei enää kuulunut. Se klassinen… Nyt mä elän selibaatissa.
No… mulla on taas ihanasti bulimia täydessä vauhdissa. Ruoka auttaa pahaan oloon…no todellisuudessa se tietenkin vaan pahentaa sitä. Kaikki tää on vaan seuraamusta siitä, että mä en pidä itsestäni. Mä en arvosta itseäni. Haluan vain kelvata ja annan kohdella itseäni miten vain. Tää ei vaan enää voi jatkua näin. Mä menen ensi viikolla puhumaan terveydenhoitajalle…vai kuraattorille? Johonkin menen kuitenkin itkemään…en enää selviä yksin. Eikä mun läheisetkään oikein osaa auttaa.
Mun siivet kyllä korjaantuu nopeasti…ne tuhonnut matka oli niin lyhyt, että sen unohtamiseen ei tarvita pitkää aikaa. Ongelma on päässä…siinä päässä, joka ei löydä kuin vikoja omasta itsestään. Joka ei arvosta itseään…ei vuosiin ole arvostanut. Se pää toistaa vaan samaa rataa ja yrittää kelvata muille ihmisille, kun ei itselleen kelpaa. Lentää kerta toisensa jälkeen pahaan ukkosmyrskyyn eikä todellakaan selviä vaurioitta. Minä, siis minä, haluan alkaa elää taas täysiä. Nähdä elämän kirkkaana ja täynnä mahdollisuuksia…enkä antaa niiden mahdollisuuksien lipua käsistäni. Mun pää on täynnä tyhmiä ajatuksia kaikesta mihin minä en pysty…kaikesta mihin en kelpaa…mihin musta ei ole. Mä on jotenkin tosi yksinkertainen ja tylsä, tällä hetkellä. En pysty olemaan täysillä mukana keskusteluissa tai ylipäätään elämässä. Tästä on tullut jo ihan liian suuri ongelma ja nyt mä myönnän itselleni, etten enää selviä ilman apua.
-Candy
