nyt

Siitä asti kun vajaa kaksi viikkoa sitten myönsin ongelmani itselleni ja täällä blogissa...tilanne on vain pahentunut. En enää oksenna...mutta ahmin sitäkin enemmän. Ruokamäärät on niin valtavia, että en käsitä miten saan ne ahdettua yhteen menoon sisälleni. Mua nolottaa niin hirveästi, että en vaan saa itseäni sinne terveydenhoitajan huoneeseen...tai itse asiassa jo kerran istuin siellä, mutta keksinkin jonkun täysin tuulesta temmatun ongelman. Tää ongelma vaan pahentuu, jos kerron muille. Se kirkastaa sen tosi asian, että mä olen liian heikko pärjätäkseni yksin ja mä en todellakaan halua olla heikko. Mä haluan olla vahva ja kiskoa itseni ylös tästä suosta.

28.8.2012 klo 11.34 - se on se hetki kun pyristelen itseni irti erittäin synkästä pyörteestä, joka vie mua vaan syvemmälle ja syvemmälle itseinhon helvettiin.

Mulla alkaa koulu ihan just...mä menen, vaikka en haluaisi. Mä olen turvonnut ja lihonnut. Näytän ihan hirveeltä ja en todellakaan haluaisi esiintyä julkisesti. Haluaisin vain sammuttaa valot ja sukeltaa peiton alle piiloon pahaa oloa. Mutta menen silti kouluun. En halua antaa itselleni periksi tässäkin asiassa...niin kuin yläasteella ja lukiossa.

 

someday...

hiljaiselo on päättynyt...

:<, tolta näyttää mun naama nyt. Oli taas yksi mies.  En ole koskaan nähnyt niin hyvännäköistä miestä, en edes valkokankaalla. Ja se vielä vaikutti niin ihanalta ihmiseltäkin… Jotenkin annoin sen satuilla mut sekasin lässynlässynlääsuodattimestani huolimatta. Lentelin nopeasti korkeuksiin ja liihottelin pilvissä onnellisena lintusena… mutta sitten putosin tosi kipeästi suoraan asfalttiin ja siivetkin meni murskaksi. Lässytilässytimässytimää, puheluita, tekstiviestejä…siltä ihmiseltä. Minä en ollut aktiivinen osapuoli. Sitten vajosin tunteiden kaivoon ja join vähän liikaa sitä liirumlaarumvettä. Huumaannuin ja annoin viettien viedä. Viikon tarina ja nyt se loppui. Voi vitun sika. En edes sano minkä jälkeen herrasta ei enää kuulunut. Se klassinen… Nyt mä elän selibaatissa.

No… mulla on taas ihanasti bulimia täydessä vauhdissa. Ruoka auttaa pahaan oloon…no todellisuudessa se tietenkin vaan pahentaa sitä. Kaikki tää on vaan seuraamusta siitä, että mä en pidä itsestäni. Mä en arvosta itseäni. Haluan vain kelvata ja annan kohdella itseäni miten vain. Tää ei vaan enää voi jatkua näin. Mä menen ensi viikolla puhumaan terveydenhoitajalle…vai kuraattorille? Johonkin menen kuitenkin itkemään…en enää selviä yksin. Eikä mun läheisetkään oikein osaa auttaa.

Mun siivet kyllä korjaantuu nopeasti…ne tuhonnut matka oli niin lyhyt, että sen unohtamiseen ei tarvita pitkää aikaa. Ongelma on päässä…siinä päässä, joka ei löydä kuin vikoja omasta itsestään. Joka ei arvosta itseään…ei vuosiin ole arvostanut. Se pää toistaa vaan samaa rataa ja yrittää kelvata muille ihmisille, kun ei itselleen kelpaa. Lentää kerta toisensa jälkeen pahaan ukkosmyrskyyn eikä todellakaan selviä vaurioitta. Minä, siis minä, haluan alkaa elää taas täysiä. Nähdä elämän kirkkaana ja täynnä mahdollisuuksia…enkä antaa niiden mahdollisuuksien lipua käsistäni. Mun pää on täynnä tyhmiä ajatuksia kaikesta mihin minä en pysty…kaikesta mihin en kelpaa…mihin musta ei ole. Mä on jotenkin tosi yksinkertainen ja tylsä, tällä hetkellä. En pysty olemaan täysillä mukana keskusteluissa tai ylipäätään elämässä. Tästä on tullut jo ihan liian suuri ongelma ja nyt mä myönnän itselleni, etten enää selviä ilman apua.

-Candy

Elokuu

Oon tulostanu ton ylläolevan kuvan itselleni 24.10.2011.... Se on edelleenkin ehkä thinspaavin kuva minkä tiedän. Ihanan siro...urheilullinen...timmi eikä isoja tissejä niin kuin ei minullakaan. Tulosta mä en silti ole saanut aikaiseksi.

Elokuun ekan kunniaksi räpsäisin kuitenkin kuvan. Julkaisen sen ehkä vaikka 1.9...sitten kun saan vähän vertailukohtaa aikaiseksi. Laihtunut mä en sitten ole kiloakaan. Ahmin itseni täysin samoihin lukemiin kuin kuukausi sittenkin.

Ostin kuitenkin 260 euron Guessin takin...se vois vähän motivoida eteen päin..:)) oon kyllä kans yks pahvi.

Can't live without music!

Rakentelen tässä aivan uusia Spotifylistoja. Loin täysin uuden käyttäjätilin. Fresh start.

Kertokaa mitä te kuuntelette! Tän hetken lempibiisejä...ikuisuussuosikkeja...poimintoja itunesista, Spotifysta, teidän soittolistoiltanne! Kertokaa, haluan tehdä löytöjä!

fittiiii!

Mä en halua olla luuta ja nahkaa...en edes sellainen ns. laihaläski seiskan tähtityttö tyyliin... Mä haluan olla fit. En liian muskeli...en mä halua edes näkyviä vatsalihaksia, mutta sellaset pienet kurkkivat vatsalihasten kaaret...ah!! Joo! Ei höllyvää ihraa. Yööök..pehmeyttä ja lihasta oikeessa suhteessa. Naisellisuuden täytyy säilyä...

This inspiration gonna be the biggest thispiration ever...

Nyt se tuli! Se tunne! Mä olen keksinyt millaisen tatuoinnin haluan...ah! Se tulee olemaan niin täydellinen...kaunis, naisellinen, merkityksellinen, just mulle, sillä on tarina ja sitä voi jatkaa...ja sen saa piiloon. Aijajaiejejjeeejejee! Tää tunne!!:)) Pitää tehä töitä, treenaa & syödä kroppa kuntoon...AH! Ens kesänä mä aion talsia biitsillä ja kääntää katseet upean tatskani kanssa. I'm gonna luv it!!<3<3<3

?

Mun aivoissa on joku naksahtanu paikoilleen! Mulla on niiiin hyvä olla! Tää on niin ihana tunne, että itkettää. Tajusin mitä haluan ja miten haluan elää. Nauttia! Euphoria! <3

Who am I living for?

´

 

Mä haluan olla fit. En skinny enkä thin. Mä haluan toki laihtua, mutta en riutumalla. Haluan treenata itseni vahvaksi ja vahvistaa siinä sivussa myös itseäni sisältä. Ujosti erottuvat vatsalihasten kaaret, rautaiset reidet, höllymätön peppu, allittomuus. Kauniit kaaret ja kunto! AH!

Nyt juoksemaan! Koulun alkaessa salille. Mä haluan itelleni personal trainerin joka potkii perseelle.

tulta munille!

Nyt kerron ihan rehellisesti, että kaks päivää olen syönyt ihan päin persettä. Ihan kuin ahmimishäiriöinen, joka siis olenkin. Ollut joskus ihan kokopäiväisesti. Nyt ko. puoli tulee esiin hirveän ahdistuksen saattelemana. Mua ahdistaa. Mä näin kuinka se mies on jo saanut uuden naisen itselleen pompoteltavaksi. "Sweetie, baby... papii<33" Sen pitäis olla ihan sama. Mä itse lopetin meidän jutun ja esitin, että mulle on ihan sama. Oikeestaan ihan oikeasti tunsin, että niin on parempi, koska tunsin itseni leikkikaluksi, joka unohtui pitkiksi aikaväleiksi nurkkaan. Miksi musta silti tuntuu pahalta? Miksi mä silti ajattelen sitä koko ajan? Miksi mä mietin tulevaisuutta ja meidän teiden mahdollista yhdistymistä. Miksi mä olen näin vitun idiootti? Mikä tän kaiken saa aikaan? Mä itkin äsken sen TAAS sen paskapökäleen takia. Vaikka meillä ei edes ollut mitään varsinaista suhdetta. Satunnaisia tapaamisia ja pitkiä maileja, mutta niitä vain ekat pari viikkoa. En ymmärrä. Oon varmaan jotenkin mieleltäni sairas, se kai tässä eniten pelottaa.

Mä mietin tätä. Yritän olla rationaalinen ja järkevä...nähdä tilanteen ulkopuolisen silmin ilman niitä tunteita, joita tunnen. Musta tuntuu, että kyse on siitä, että mä haluan löytää aina jonkun (miehen) jolle kelpaan. Mun täytyy aina sellainen mies löytää, koska itselleni mä en kelpaa. Sitten ne suhteetkaan ei ehkä ole niitä kaikkein mutkittomampia, koska mä ripustaudun. Näen itseni sen miehen kautta, jonka saan elämääni. Olen tosi itsevarma ja elämä "skulaa", kun nään kuinka se mies palvoo mua ja haluaa pitää muhun yhteyttä koko ajan. Sitten kun se hurmosvaihe loppuu...mä yritän epätoivoisesti pitää yllä sitä mitä itse toivon. Aloitan keskustelut ja lopetankin ne...saan kyllä vastauksia lauseisiin, jotka sisältävät kysymysmerkin, mutta vain koska se on hyvätapa. Mä en usko, että taaskaan on kyse siitä, että mun ulkokuori ei olisi kelvannut. Sisinkään ei varmaan nyt ollut täysin luotaantyöntävä. Tää juttu oli muutenkin todella mutkikas enkä mä osannut suhtautua siihen. Mutta nyt mietinkin miksi mä tunnen edelleen näin? Vastaus on kai se, että tarvitsen todellakin jonkun, jolle kelvata, sillä itselleni en kelpaa.

Tää ei voi jatkua näin. Mun täytyy tehdä itsestäni sellainen nainen, joka mä olen aina halunnut olla. Itsevarma. Se joka osaa pelata pelejä paremmin kuin miehet. Haistattaa niille pitkät paskat, jos ei toimi ja purjehtia uusiin seikkailuihin mielenkiintoisempien uroiden kanssa. Okei...ei tääkään nyt kuulosta ihan täysin järkevältä. Elämää vois vissiin olla myös ilman miehiä. Mutta mä en halua olla aina se, johon sattuu. Se joka roikkuu kunnes ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin irrottaa. Se joka pudotuksen jälkeen jää maahan möyrimään ilman, että edes yrittää kiivetä takaisin ylös, ylemmäs kuin se idiootti, jonka takia pohja hetkeksi näyttäytyi.

Mä poistin kaiken siitä miehestä muistuttavan koneelta enkä enää stalkkaa. Kuului vaan macin roskiksen ääni, kun se tyhjentyi. Tää oli tässä ja nyt olen jauhanut tästä ihan tarpeeksi täällä. Kiitti ja kuitti.

Nyt leikkelen lehdistä kuvia naisista ja asioista, jotka inspiroi mua. "Be the woman you were to lazy to be yesterday."

and tsädääm you gonna get all you ever wanted

Tsädääm.

Vaaterekki...

Tästä alkaakin sit uus postausten sarja...inspistä uuden tyylin luomiseen...vaateunelmia vaatekaapin täytteeksi ja vaaterekille roikkumaan. Asukokonaisuuksia, jotka vaan saa aikaan WOOU reaktion... tässä eka:

Ingnoratkaa noi kengät...muuten vou. Ja siis ihan ilman tota Chaneliakin...:)) Ah!

Musta tuntuu, että tässä on se asukokonaisuus jollaisen hauun päälleni kun koulu alkaa.

Let's face it

Tänään on taas sellanen päivä, että nään itseni isompana kuin koskaan ennen. En tajua tätä. Ihan oikeasti kuvittelen olevani läskimpi kuin ikinä, vaikka olen joskus painanut yli 30kiloa (!!!!) enemmän. Hohhoijjaa. Mulla on ollut ihan tajuton nälkä koko ajan. Olen silti pysynyt suunnitelmissa, vaikkakin koko päivän menu on jo tähän mennessä (klo12) syöty. Oli mulla karkkikin jo suussa, mutta sylkäisin pois. Sellanen ei nyt sovi tähän. Kaikki muuttuu helpommaksi päivä päivältä...muutenkin tää juttu pitää ottaa päivä kerrallaan. Viikot hujahtaa ohi hetkessä...niistä kasaantuu kuukausi, kuukausista useita kuukausia ja niistä lopulta vuosi ja vuodessa onkin jo mahdollista saada aikaan ihan tajuton muutos, kuukaudetkin riittävät huikeisiin tuloksiin. Pitää vaan jaksaa...tää on sitä mitä haluan...olen jo niin monta vuotta ajatellut kevyempää elämää ja tehnytkin töitä sen eteen, mutta aika jojoilemalla sitä yhtä suurta muutosta (-30kg) lukuunottamatta.



Mä haluun napakorun, mä haluun tatuoinnin. Mutta napakoru näyttäis vielä tällä hetkellä ihan hirveeltä eikä sitä varmaan edes sais laitettua oikeeseen kohtaan...jäis ihroihin se reikä. Ja sitten se tatska...en mä sitä voi vielä ottaa, koska otan sen paikkaan, josta todellakin löytyy vielä poltettavaa rasvaa (alaselkä + osittain kylki & vatsa). Mutta siitä tulee niin ihana ja mulle ihan super tärkeä...sitten kun vihdoin olen kroppineni valmis sen ottamaan. Ehkä ens talvena...joulukuussa? Siihen ois vielä rapiat 4kk aikaa... en tiedä. Pitää kattoa miten kroppa ehtii siihen mennessä kiinteytyä. Painoahan tossa ajassa voi pudottaa n.20 kiloa ihan suosituksia noudattaenkin...eli kun niitä suosituksia ei kuitenkaan noudata niin enemmänkin vois lähteä...

Yhden lupauksen mä teen...voinkin laittaa heti täytäntöön. Alan rasvaamaan mun ihoa ihan päivittäin. Se on tärkeetä, koska iho on kuitenkin laihduttaessa aika kovilla.

Oi missä olet polkuni mun?

Hohhoijjaa. Mä olen aivan liian herkkä. Mä ajattelen ihan liikaa. Mua sattuu päähän. Aamulla heräsin pahaan oloon, mua oksetti, vaikken ollut syönyt n.18 tuntiin yhtään mitään. Oli sellanen tunne, että kurkussa on limanen möykky, vaikkei siellä mitään ollut. Mun ahistus vaan muuttu fyysiseks tunteeks, päähänki sattui ja sattuu kyllä edelleen eikä se möykkykään mihinkään ole kadonnut. Mua suoraan sanottuna pelottaa, että tuun hulluks. Että mulla ei pysy paletti kasassa. Oon niin eksyksissä. Toisaalta kai oon harvinaisen hyvä kartta kädessä oikealla reitillä. Perhe, opiskelupaikka, oma asunto (se on kyllä väliaikainen ja syyskuun alussa ahistaa mahdollinen asunnottomuus)...no kohta olen työtön ihan omasta valinnasta (en pystyis tekemään nykyistä työtä mitenkään opiskelujen ohessa). Mutta kyllä mä töitä saan, ihan varmasti. Pakko uskoa niin (vaikka vähän alitajunnassa pelko kolkutteleekin). Niin siis en ole vielä edes hakenut mitään.

Sitten mua ahistaa ihan super paljon yksi juttu. Mä olen jo kauan haaveillut tietyn tyylisistä (monia vaihtoehtoja) työtehtävistä kulttuurin- ja taiteen alalla, toimimisesta mediassa ehkäpä. Sillä tavalla kaukaisesti pohdiskellut. Mutta se mies, joka petti mut täysin, tappoi luottamuksen, antoi mulle suorat vastaukset. Tutkintonimikkeet, työtehtävät ja ammattinimikkeet. Se toimii ko. alalla ja tuntee ainakin jossain määrin ihan järjettömät määrät (tuhat ellei kakskin) alalla toimivia ihmisiä. Niin nyt musta jotenkin tuntuu, että mä jään roikkumaan siihen ihmiseen (muistoihin), jos lähden kehittämään itseäni kohti just sitä mitä haluan. (No en todellakaan tiedä edes tarkasti mitä mä haluan, mutta jotain tolta alalta). Nytkin yritän kuunnella musiikkia, jota se inhoaa. Unohtaa, mutta silti stalkkaan sitä yhdellä sivustolla. Tääkin saa mun pään räjähtämään. Se saa ihan hirveen myrskyn aikaseks mun pään sisällä. Voi luoja!!!!! En kohta kestä itseäni.

Asiaan. En siis tiedä mitä haluan. Sillä tavalla tiedän, että opintoluotsin sivuilla valitsen kulttuurialan (onkohan se ihan vatun väärä valinta!?!?), mutta siellä onkin ehkä muutama vaihtoehto liikaa mulle. Toisaalta voisin tästä ihan suoraankin sanoa, mitä mä haluan tehdä. Mutta me päädyttiin siihen tulokseen sen vitun urpon kanssa. Se näki mut niissä tehtävissä ja oon mäkin jostain sellasesta unelmoinut, oikeastaan en edes tiennyt, että sellaista on olemassa.

ARGH. Onneks meen ekaks opiskelemaan yleispätevän yo-pohjaisen tutkinnon, joka ei löydy kulttuurialan valikosta. Onpahan kaksivuotta aikaa kasvaa ja löytää itsensä. Kehittyä sisältä ja ulkoa. Saada itsevarmuutta. Mua pelottaa esim. se että mun kielitaito on tosi ruosteessa, vaikkei se koskaan edes ole ollut rautaa (hahah, ai että!!!:D).

Taas huomaan, että kun alan kirjoittaa kauheen ahistuksen aiheuttaman myrskyn keskellä niin loppujen lopuksi löydän itseni tyynestä. Terapioin itse itseäni tän blogin kautta. Kirjoittaminen, kirjoittaminen, kirjoittaminen.<3<3<3



Ihana Olavi. Ja miten tää sitten liittyy mihinkään? Siten, että tosta videosta tulee ihana fiilis. Se on kaunis, miellyttää tällaista luovaa audiovisuaalista ihmistä. + Olisi aika kiva, ehkäpä juuri olla mukana tekemässä jotain noin nättiä.

hipsteribarbiequeen

Kävin eilen solkussa. Se oli eka kerta ja heti löysin ihan mahtavan paikan! Siistit tilat, omat lukittavat huoneet, joissa saa rauhassa riisua ja pukeutua, nykyaikaiset laitteet, desinfiointiainetta ja paperia, wc-tilat ja jopa suihku. Niin ja aulassa masiina, josta voi ostaa silmäsuojuksia(?:D) ja rusketustuotteita ja koko homma toimii siis itsepalveluna. Mikä siis - no Studio Sunlight. Menen taas ensi viikolla, ihanaa! (Melanoomaa odotellessa, mutta voinhan mä tukehtua porkkanaankin).



Mitä muuta mä sitten oon tällä viikolla tehny...ostanu Guessin lompakon ja laukun..ja suojalaukun läppärille, Ted Bakerii... Ihanaa taas. Toi Guessin laukku oli niin kohtaloa. Mun elämä ei ois varmaan jatkunu, jos en ois ostanu sitä. Voisin ehkä joskus kuvailla vähän ihan omalla kameralla ja julkaista kuvia täällä. Mutta nyt olen taas mökillä ja laukku on kotona.

Tosiaan taas mökillä...täällä on ihanaa. Tykkään ihan tosi paljon. Äsken suurin ongelma oli päättää paras asento dataamiseen. Kohta lähden ulos. Meen uima-altaaseen makoilemaan uimapatjan päälle. Kuitenkin yksi miinus tässä rentoutumisen tyyssijassa on...täällä syödään liikaa ja epäterveellisesti. Sikspä mä oonkin varustautunu mun tähän hetkeen aika runsaalla evästyksellä. Päivässä oon ajatellu syödä pari purkkia rainbown kevyttä mango-ananas -rahkaa, lohikeiton, prk:n raejuustoa, ananasta ja tonnikalaa. Lisäksi sitten kevyt limppareita, coke zeroo, ah. Rahka katoskin massuun jo tuolla auringon paisteessa istuskellessa.

Ei oo enää kauaa siihen, että kalenterissa lukee 1.8. Mä odotan sitä. Mutta ihanaa, että mulla on vielä hetki aikaa laihtua.

Oon muuten taas pikkasen ulapalla siitä kuka oikein olen ja että mitähän hitsiä mä oikeesti edes elämältäni haluan. Mutta annan elämän kuljetella ja vaihdan mielipidettä vaikka joka päivä, jos siltä tuntuu. Oon tosi tuuliviiri...aina ollu ja tuun aina olemaan. Vaikeeta tehdä päätöksiä, varsinkaan järkipäätöksiä ja jos joskus sellasen erehdyn tekemään, niin tuskimpa siinä pysyn kauaa. Siksi mä elänkin fiiliksellä ja se on ihanaa, mutta välillä ihan hirveetä. Oon semmonen hipsteribarbiequeen. Ulkoa aika barbie, no en nyt mikään plastic, mutta rusketuksesta tykkään, pidennykset löytyy...lv, guess.. Toisaalta taas oon melkeimpä koko ajan ilman meikkiä ja vaatteetkin vaan nappaan nopsaa vaatekaapista, tätä asiaa haluisinkin muuttaa ja alkaa panostaa ulkonäköön. Ihan siitä syystä, että niinä päivinä kun oon oikeesti vähän miettiny mitä laitan päälle ja miten hiukset on ja naamassakin vähän meikkiä, mä tunnen itteni niiiiin paljon kauniimmaks ja oon itsevarmempi ja mikä tärkeintä, mulla on hyvä fiilis! Toisaalta taas sisältä mä en ole mitenkään pinnallinen ihminen, mä olen tosi pohdiskeleva taivaan rannan maalari ja sellanen hassu taiteilija unelmoija. Kuuntelen flow -artisteja ja tilaan Imagea. Luen paljon kirjoja ja tykkään kulttuurista, taidenäyttelyt, musiikkitapahtumat, ja tää Helsingin desingvuosi...vou! Luovat ihmiset kiehtoo mua...oon iteki. Taidan mennä sisimmältäni aika hyvin kategoriaan hipsteri, vaikkein siihen pyrikään...mutta ulkoisen habituksen perusteella mua ei hipsteriksi lähtis kukaan väittämään.

Mua aina välillä vähän mietityttää, että millaiseksi mä lähden mun vaatekaappia tarpeeksi laihduttuani kehittämään...että mikä on se tyyli. Tykkään niin monenlaisesta. No sitten ostan monenlaista! Saahan sitä vaihdella tyyliään vaikka joka päivä. Jos ne vaatteet nyt jotenkin edes olis yhdisteltävissä...

Kivaa löööördagenii...mä jatkan pohdiskelujani ja nautin auringosta!

-C

fitspo

Mulle tulee useesti semmonen tunne, ettei sellanen täydellinen kroppa ole mun saavutettavissa. Ajattelen 115kilon on venyttäneen mun ihoa liikaa ja pelkään, ettei se ikinä voi palautua täysin.



No Jennifer Nicole Lee on hyvä esimerkki siitä, että parin raskauden ja reilun 30 liikakilonkin jälkeen on saada itsensä upeeseen tikkiin. Niin upeeseen, että sillä tekee omaisuuden. Kuntoon, jota paparazzit jaksaa kuvata harvasen päivä, miehet kuolata ja naiset kadehtia. 

Mulle tollaset muskelit ei oo se tavote. Liian maskuliinista.



Tässä kuvassa on about kaikki. Kiintee kroppa ja etenki peppu. Muutenki ihana rusketus ja ihanaa kaikki. Tollasia tissejä mä en ilman silikoneja saa, mutta enpä tarviikaan. Olen edelleen tyytyväinen mun pikkusiin.

Mä olen nyt noudattanut kaksi viikkoa tota juoksuohjelmaa ja syönyt reilun viikon sillee, että mä olen matkalla kohti tavoitettani. Suuri työ tehdään keittiössä, mutta viimeistään syyskuun alussa mä alotan taas saliharjoittelun ja hankin itelleni saliohjelman. Vasta syyskuussa siksi, että haluan tsekkaa koulun salin ennen kuin sitoudun mihinkään muuhun.

Mä rakastan sitä tunnetta, kun ei ole ahtanut itseään täyteen päivän aikana. Kun saa nukahtaa ihan hyvillä fiiliksillä, niin ettei ole näännyttänyt itseään, mutta silti hymyilyttää.

nyt

Mulla on ihan semihyvä fiilis. Pääsin taas asumaan omaan yksiööni ja oon saanu päättä miten syön. Laihdun, laihdun..koko ajan. Tää kevyt fiilis on niin ihana...mikään ruoka ei oo niin hyvää, että haluisin pilata tän syömällä jotain suunnittelematonta. Ainut mörkö on, että jos nälkä kasvaa liian suureksi, jopa heikotukseksi, ahminen saattaa olla tuomioni. (Söin tänään täytetyn patongin, ja sitten kadutti -> oksentamaan). Siks pitää yrittää kamppailla kaikin keinoin sitä vastaan. Syödä sitten vaikka vähän enemmän kuin hyvältä tuntuu, mutta jotain terveellistä. Haluan sanoa, että mun laihduttaminen on tällä hetkellä kyllä kaukana terveellisestä. Ei se oo tainnu kauheen terveellistä olla koskaan. Niin se vaan on. Epäterveellä tavallakin saa pysyviä tuloksia...kokemusta on. Siks mulla kai ei ole mitään pyrkimystä yht'äkkiä muuttaa tapaani terveelliseksi. Joskus lähempänä normaalipainoa sitten. Pikkuhiljaa....

 





Jepjep, myöhemmin...

Don't play the games with girl who can play better

brunaa!

Mä oon lykänny solkkua tähän asti...ja lykkään vielä pari päivää. Torstaina tai perjantaina menen, mä haluun. Brunaa pintaan, koska se on seksikästä, pinnallista, ihanaa ja edullista. Ruskettunut iho on yks niistä asioista, jotka auttaa kestämään tätä ihrakroppaa sen ajan, kun teen töitä sen eteen, että joskus oisin saavuttanut tavoitteeni.


Mulla on enää pari viikkoa töitä ja sitten muutama viikko lomaa ja sitten alkaakin koulu. Lomalla mä aion ennen kaikkea nauttia. Tehdä kaikkea spesiaalia, extemporeeta, hullua ja ihanaa. Mutta myös uudistua, sisältäkin, mutta varsinkin ulkoa. Oon mä tästä aiemminkin puhunut...solkkuun, kampaajalle, kosmetologille ja sitten mietin vielä ottaisinko ripsienpidennykset vai pelkästään kestovärin ripsiin. Pidennykset kun on todella kalliit huoltaa... Kokemusta on.

Mulla on niiin hyvä fiilis!!! Päästin irti siitä paviaanista, joka ei tienny mitä halus ja ehkä siksikin tahtomattaan valehteli. Ihan sama. Haha, minä lopetin ja samalla hetkellä tajusin, että musta tuli paljon onnellisempi ja vahvempi. Nyt on niin hyvä!:))))


Mä oon syönykin ihan nätisti. Juonu paljon paljon vettä, syöny rahkaa, raejuustoa, tonnikalaa ja uutena tuttavuutena Väinämöisen Palttoon Nappeja kevyt tuorejuustolla (lohi). NAM! Ja on muuten ainakin noitten leipästen osalta ravintoarvot aika kohdallaan...

MIES

ARRRRGH!!! Mä oon niin täynnä vihaa ja raivoo. Miehet on aivan perseestä ja haluan unohtaa ne hetkeks. Haluan katkasta kaikki välit kaikkiin miessäätöihin. Se ei oo säälittävää. Mä en vaan halua päänvaivaa niistä. Joku ihana kävelee mua vastaan, kun sitä vähiten osaan odottaa. Meneehän se niin, meneehän?



Mä haluisin keskustella jonkun kanssa joka tajuu, jonkun joka on kokenu jotain samaa. Olin viime syksynä onnellinen ilman miehiä. Sitten mun elämään astu yks joka osas siis sanoo just kaiken mitä halusin kuulla...lässyttää...uskoin kaiken. Musta tuli sinisilmänen, vaikka aluks olinkin tositosi skeptinen. Kelatkaa viime syksystä tähän päivään. Kuulin valheita, joita pidin tosina...eihän niin ihana ihminen mulle valehtelis...Valehteli se. Silti roikuin...kaikki oli kestäny jotenkin liian pitkään ja unelmoin, että kaikki se mistä me tuntejä, päiviä, viikkoja alkuaikoina keskusteltiin ois toteutunu. Kesäretket...irtiotot...matkat salaisella uimarannalle...pussailu kesäsateessa..halailu heinäladossa. Valheita valheiden perään...lässynlässynläätä. Miks mä jotenkin sidon itteni miehiin, vaikken edes todellisuudessa halua. Tänkin tapauksen kanssa mailailin aktiivisesti jopa silloin kun olin Thaimaassa. Oisimpa vaan nauttinu täysiä ja unohtanu koko tyypin. Siellä rannalla makkaroineni makoillessa mietin, että ainakin kelpaan sille yhdelle ainutlaatuiselle. FUUUCK. Mä oon jokapäivä miettiny sitä miestä. Jopa mun aivokasvaimesta puhuttaessa mä oonki alkanu selittää tosta miehestä. Se on vallannu mun pään. Oon ollu tosi vattuuntunu ja kiukkunen ja vaan sen takia, että mua on ärsyttäny ton miehen käytös mua kohtaan. Se miten se on kohdellu mua ihan miten haluaa.

 Ja miksi mä oon idiootti silti pysyny mukana? En tiedä. Kai koska oon kertonu silloin alkuaikojen lässytimässyti aikoina kaiken. Kaiken. Koulukiusaamisesta, koiran kuolemasta, mun päivistä, mun arjesta ja juhlasta, kirjottanu runoja...se paska sai mut löytää itteni. Tajuumaan mitä haluan olla isona. Jotenkin pelotti kai, että jos irrotan siitä, irrotanko samalla omasta itestäni ja kadotan taas itseni. Nyt kyllä haluan ajatella, että tosiassa oon löytäny itteni ihan muuten vaan kun on ollut aikaa miettiä välivuoden aikana. Ehkä mä vaan olen aikuistumassa. Tajuumassa tätä maailmaa ja itseäni entistä syvemmin. Ja ne pitkät keskustelut...oisin voinut käydä ne jonkun muunkin kanssa. Puhua vaikka terapeutille...se että sain purkaa kaiken, sai varmasti mut tajuumaan monia asioita ja jään sulamaan ja mut palaamaan taas takaisin omaksi itsekseni. Sain hyvän ystävän takaisin ja äitikin halasi mua, olin kuulema tullut takaisin..

Musta tuntuu että ton ihmisen positiivinen vaikutus loppu jo ennen vuoden vaihdetta...Nyt on hyvä ja mä oon onnellinen. Voin keskittyä itseeni. Ja olla silti aurinkoinen ja onnellinen ihminen kanssaihmisille. Eiköhän tää hyvä päätös taas huomata aika nopeesti, se varmasti nimittäin paistaa mun olemuksesta.

words or no words

sun sun sun

Ruskeat hiukset, ruskeat silmät, ruskettunut iho ja hyvä kroppa. Mulla on toka vika semisti ja viimeisintä ei ollenkaan. Niitä tavoitellaan ja huomenna meenkin solkkuun!

 
 
Käyn sen max. 10krt vuodessa ja korkeintaan 18min kerralla. Ei voi olla niin vaarallista. Sitä voi tukehtua vaikka porkkanaan.