life

Mun lähipiirissä on tapahtunu tosi ikäviä asioita. Ihmisiä on kuollu ja yksi taistelee hengestään. Lisäksi on löytyny vakavia sairauksia, jotka rajottaa koko loppu elämää ellei lopeta sitä ihan kesken. Elämä on lyöny täysiä päin kasvoja tän kevään aikana vähän liian useasti. Mä en ole itse menettänyt ketään todella läheistä, mutta mun rakkain ystävä on. Enkä oikein tiedä miten tukisin parhaiten. Joudun kyllä varmaan kohta itsekin käymään läpi menettämisen tuskan, mutta jo nyt hoen itselleni, että ko. ihminen tulee aina elämään mun sydämessä ja ajatuksissa. Toisaalta taas suljen mielestäni koko asian ja kiellän kuoleman, vaikka se onkin ihan yhtä luonnollista kuin syntyminenkin. Niiden kahden välissä pitäisi vaan muistaa elää ja nauttia. Elämän ei todellakaan kuulu olla mitään sinnittelemistä kohti sitä samaa päätytolppaa, johon jokaisen elämä lopulta kolahtaa, ennemmin tai myöhemmin.



En halua käsitellä tässä blogissa mitään kovin diippiä, nyt käsittelen, mutta koen sen tarpeelliseksi, jotta saisin ajatukseni kunnolla esille. Mä haluan tehdä mun elämästä parasta mahdollista. Nauttia, rakastaa, höpsöillä, toteuttaa unelmia, elää täysiä, tehdä mitä haluan, NAUTTIA! Se unohtuu liian usein tässä täydellisyyden tavoittelussa. Jos oikeasti olisi niin, että mun onni olis täysin kiinni pääkopan ajatusliikenteestä, lopettaisin tän sekoilun ja menisin terapiaan. Suurimmaksi osaksi kyse on kuitenkin mun ulkokuoresta, jonka perusteella liian moni ihminen on mut koko mun lähes 20 vuotta kestäneen elämäni aikana määritellyt. Ja siitä on sitten kyllä jäänyt henkisiä arpia. En uskalla olla minä. Olen kyllä kehittynyt paljon...mutta vielä on matkaa siihen, että uskallan nauttia elämästä täysin rinnoin ja sanoa maailmalle mitä haluan, mitä tahdon ja ennen kaikkea kuka mä olen. Tavoittelen siis sitä epätäydellistä täydellisyyttä edelleen. Mutta yritän muistaa elää ja nauttia jo matkalla siitä kohti. Koskaan ei tiedä mikä päivä on viimeinen ja siksi elämästä pitää nauttia tässä ja nyt.