Who am I living for?

´

 

Mä haluan olla fit. En skinny enkä thin. Mä haluan toki laihtua, mutta en riutumalla. Haluan treenata itseni vahvaksi ja vahvistaa siinä sivussa myös itseäni sisältä. Ujosti erottuvat vatsalihasten kaaret, rautaiset reidet, höllymätön peppu, allittomuus. Kauniit kaaret ja kunto! AH!

Nyt juoksemaan! Koulun alkaessa salille. Mä haluan itelleni personal trainerin joka potkii perseelle.

tulta munille!

Nyt kerron ihan rehellisesti, että kaks päivää olen syönyt ihan päin persettä. Ihan kuin ahmimishäiriöinen, joka siis olenkin. Ollut joskus ihan kokopäiväisesti. Nyt ko. puoli tulee esiin hirveän ahdistuksen saattelemana. Mua ahdistaa. Mä näin kuinka se mies on jo saanut uuden naisen itselleen pompoteltavaksi. "Sweetie, baby... papii<33" Sen pitäis olla ihan sama. Mä itse lopetin meidän jutun ja esitin, että mulle on ihan sama. Oikeestaan ihan oikeasti tunsin, että niin on parempi, koska tunsin itseni leikkikaluksi, joka unohtui pitkiksi aikaväleiksi nurkkaan. Miksi musta silti tuntuu pahalta? Miksi mä silti ajattelen sitä koko ajan? Miksi mä mietin tulevaisuutta ja meidän teiden mahdollista yhdistymistä. Miksi mä olen näin vitun idiootti? Mikä tän kaiken saa aikaan? Mä itkin äsken sen TAAS sen paskapökäleen takia. Vaikka meillä ei edes ollut mitään varsinaista suhdetta. Satunnaisia tapaamisia ja pitkiä maileja, mutta niitä vain ekat pari viikkoa. En ymmärrä. Oon varmaan jotenkin mieleltäni sairas, se kai tässä eniten pelottaa.

Mä mietin tätä. Yritän olla rationaalinen ja järkevä...nähdä tilanteen ulkopuolisen silmin ilman niitä tunteita, joita tunnen. Musta tuntuu, että kyse on siitä, että mä haluan löytää aina jonkun (miehen) jolle kelpaan. Mun täytyy aina sellainen mies löytää, koska itselleni mä en kelpaa. Sitten ne suhteetkaan ei ehkä ole niitä kaikkein mutkittomampia, koska mä ripustaudun. Näen itseni sen miehen kautta, jonka saan elämääni. Olen tosi itsevarma ja elämä "skulaa", kun nään kuinka se mies palvoo mua ja haluaa pitää muhun yhteyttä koko ajan. Sitten kun se hurmosvaihe loppuu...mä yritän epätoivoisesti pitää yllä sitä mitä itse toivon. Aloitan keskustelut ja lopetankin ne...saan kyllä vastauksia lauseisiin, jotka sisältävät kysymysmerkin, mutta vain koska se on hyvätapa. Mä en usko, että taaskaan on kyse siitä, että mun ulkokuori ei olisi kelvannut. Sisinkään ei varmaan nyt ollut täysin luotaantyöntävä. Tää juttu oli muutenkin todella mutkikas enkä mä osannut suhtautua siihen. Mutta nyt mietinkin miksi mä tunnen edelleen näin? Vastaus on kai se, että tarvitsen todellakin jonkun, jolle kelvata, sillä itselleni en kelpaa.

Tää ei voi jatkua näin. Mun täytyy tehdä itsestäni sellainen nainen, joka mä olen aina halunnut olla. Itsevarma. Se joka osaa pelata pelejä paremmin kuin miehet. Haistattaa niille pitkät paskat, jos ei toimi ja purjehtia uusiin seikkailuihin mielenkiintoisempien uroiden kanssa. Okei...ei tääkään nyt kuulosta ihan täysin järkevältä. Elämää vois vissiin olla myös ilman miehiä. Mutta mä en halua olla aina se, johon sattuu. Se joka roikkuu kunnes ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin irrottaa. Se joka pudotuksen jälkeen jää maahan möyrimään ilman, että edes yrittää kiivetä takaisin ylös, ylemmäs kuin se idiootti, jonka takia pohja hetkeksi näyttäytyi.

Mä poistin kaiken siitä miehestä muistuttavan koneelta enkä enää stalkkaa. Kuului vaan macin roskiksen ääni, kun se tyhjentyi. Tää oli tässä ja nyt olen jauhanut tästä ihan tarpeeksi täällä. Kiitti ja kuitti.

Nyt leikkelen lehdistä kuvia naisista ja asioista, jotka inspiroi mua. "Be the woman you were to lazy to be yesterday."

and tsädääm you gonna get all you ever wanted

Tsädääm.

Vaaterekki...

Tästä alkaakin sit uus postausten sarja...inspistä uuden tyylin luomiseen...vaateunelmia vaatekaapin täytteeksi ja vaaterekille roikkumaan. Asukokonaisuuksia, jotka vaan saa aikaan WOOU reaktion... tässä eka:

Ingnoratkaa noi kengät...muuten vou. Ja siis ihan ilman tota Chaneliakin...:)) Ah!

Musta tuntuu, että tässä on se asukokonaisuus jollaisen hauun päälleni kun koulu alkaa.

Let's face it

Tänään on taas sellanen päivä, että nään itseni isompana kuin koskaan ennen. En tajua tätä. Ihan oikeasti kuvittelen olevani läskimpi kuin ikinä, vaikka olen joskus painanut yli 30kiloa (!!!!) enemmän. Hohhoijjaa. Mulla on ollut ihan tajuton nälkä koko ajan. Olen silti pysynyt suunnitelmissa, vaikkakin koko päivän menu on jo tähän mennessä (klo12) syöty. Oli mulla karkkikin jo suussa, mutta sylkäisin pois. Sellanen ei nyt sovi tähän. Kaikki muuttuu helpommaksi päivä päivältä...muutenkin tää juttu pitää ottaa päivä kerrallaan. Viikot hujahtaa ohi hetkessä...niistä kasaantuu kuukausi, kuukausista useita kuukausia ja niistä lopulta vuosi ja vuodessa onkin jo mahdollista saada aikaan ihan tajuton muutos, kuukaudetkin riittävät huikeisiin tuloksiin. Pitää vaan jaksaa...tää on sitä mitä haluan...olen jo niin monta vuotta ajatellut kevyempää elämää ja tehnytkin töitä sen eteen, mutta aika jojoilemalla sitä yhtä suurta muutosta (-30kg) lukuunottamatta.



Mä haluun napakorun, mä haluun tatuoinnin. Mutta napakoru näyttäis vielä tällä hetkellä ihan hirveeltä eikä sitä varmaan edes sais laitettua oikeeseen kohtaan...jäis ihroihin se reikä. Ja sitten se tatska...en mä sitä voi vielä ottaa, koska otan sen paikkaan, josta todellakin löytyy vielä poltettavaa rasvaa (alaselkä + osittain kylki & vatsa). Mutta siitä tulee niin ihana ja mulle ihan super tärkeä...sitten kun vihdoin olen kroppineni valmis sen ottamaan. Ehkä ens talvena...joulukuussa? Siihen ois vielä rapiat 4kk aikaa... en tiedä. Pitää kattoa miten kroppa ehtii siihen mennessä kiinteytyä. Painoahan tossa ajassa voi pudottaa n.20 kiloa ihan suosituksia noudattaenkin...eli kun niitä suosituksia ei kuitenkaan noudata niin enemmänkin vois lähteä...

Yhden lupauksen mä teen...voinkin laittaa heti täytäntöön. Alan rasvaamaan mun ihoa ihan päivittäin. Se on tärkeetä, koska iho on kuitenkin laihduttaessa aika kovilla.

Oi missä olet polkuni mun?

Hohhoijjaa. Mä olen aivan liian herkkä. Mä ajattelen ihan liikaa. Mua sattuu päähän. Aamulla heräsin pahaan oloon, mua oksetti, vaikken ollut syönyt n.18 tuntiin yhtään mitään. Oli sellanen tunne, että kurkussa on limanen möykky, vaikkei siellä mitään ollut. Mun ahistus vaan muuttu fyysiseks tunteeks, päähänki sattui ja sattuu kyllä edelleen eikä se möykkykään mihinkään ole kadonnut. Mua suoraan sanottuna pelottaa, että tuun hulluks. Että mulla ei pysy paletti kasassa. Oon niin eksyksissä. Toisaalta kai oon harvinaisen hyvä kartta kädessä oikealla reitillä. Perhe, opiskelupaikka, oma asunto (se on kyllä väliaikainen ja syyskuun alussa ahistaa mahdollinen asunnottomuus)...no kohta olen työtön ihan omasta valinnasta (en pystyis tekemään nykyistä työtä mitenkään opiskelujen ohessa). Mutta kyllä mä töitä saan, ihan varmasti. Pakko uskoa niin (vaikka vähän alitajunnassa pelko kolkutteleekin). Niin siis en ole vielä edes hakenut mitään.

Sitten mua ahistaa ihan super paljon yksi juttu. Mä olen jo kauan haaveillut tietyn tyylisistä (monia vaihtoehtoja) työtehtävistä kulttuurin- ja taiteen alalla, toimimisesta mediassa ehkäpä. Sillä tavalla kaukaisesti pohdiskellut. Mutta se mies, joka petti mut täysin, tappoi luottamuksen, antoi mulle suorat vastaukset. Tutkintonimikkeet, työtehtävät ja ammattinimikkeet. Se toimii ko. alalla ja tuntee ainakin jossain määrin ihan järjettömät määrät (tuhat ellei kakskin) alalla toimivia ihmisiä. Niin nyt musta jotenkin tuntuu, että mä jään roikkumaan siihen ihmiseen (muistoihin), jos lähden kehittämään itseäni kohti just sitä mitä haluan. (No en todellakaan tiedä edes tarkasti mitä mä haluan, mutta jotain tolta alalta). Nytkin yritän kuunnella musiikkia, jota se inhoaa. Unohtaa, mutta silti stalkkaan sitä yhdellä sivustolla. Tääkin saa mun pään räjähtämään. Se saa ihan hirveen myrskyn aikaseks mun pään sisällä. Voi luoja!!!!! En kohta kestä itseäni.

Asiaan. En siis tiedä mitä haluan. Sillä tavalla tiedän, että opintoluotsin sivuilla valitsen kulttuurialan (onkohan se ihan vatun väärä valinta!?!?), mutta siellä onkin ehkä muutama vaihtoehto liikaa mulle. Toisaalta voisin tästä ihan suoraankin sanoa, mitä mä haluan tehdä. Mutta me päädyttiin siihen tulokseen sen vitun urpon kanssa. Se näki mut niissä tehtävissä ja oon mäkin jostain sellasesta unelmoinut, oikeastaan en edes tiennyt, että sellaista on olemassa.

ARGH. Onneks meen ekaks opiskelemaan yleispätevän yo-pohjaisen tutkinnon, joka ei löydy kulttuurialan valikosta. Onpahan kaksivuotta aikaa kasvaa ja löytää itsensä. Kehittyä sisältä ja ulkoa. Saada itsevarmuutta. Mua pelottaa esim. se että mun kielitaito on tosi ruosteessa, vaikkei se koskaan edes ole ollut rautaa (hahah, ai että!!!:D).

Taas huomaan, että kun alan kirjoittaa kauheen ahistuksen aiheuttaman myrskyn keskellä niin loppujen lopuksi löydän itseni tyynestä. Terapioin itse itseäni tän blogin kautta. Kirjoittaminen, kirjoittaminen, kirjoittaminen.<3<3<3



Ihana Olavi. Ja miten tää sitten liittyy mihinkään? Siten, että tosta videosta tulee ihana fiilis. Se on kaunis, miellyttää tällaista luovaa audiovisuaalista ihmistä. + Olisi aika kiva, ehkäpä juuri olla mukana tekemässä jotain noin nättiä.

hipsteribarbiequeen

Kävin eilen solkussa. Se oli eka kerta ja heti löysin ihan mahtavan paikan! Siistit tilat, omat lukittavat huoneet, joissa saa rauhassa riisua ja pukeutua, nykyaikaiset laitteet, desinfiointiainetta ja paperia, wc-tilat ja jopa suihku. Niin ja aulassa masiina, josta voi ostaa silmäsuojuksia(?:D) ja rusketustuotteita ja koko homma toimii siis itsepalveluna. Mikä siis - no Studio Sunlight. Menen taas ensi viikolla, ihanaa! (Melanoomaa odotellessa, mutta voinhan mä tukehtua porkkanaankin).



Mitä muuta mä sitten oon tällä viikolla tehny...ostanu Guessin lompakon ja laukun..ja suojalaukun läppärille, Ted Bakerii... Ihanaa taas. Toi Guessin laukku oli niin kohtaloa. Mun elämä ei ois varmaan jatkunu, jos en ois ostanu sitä. Voisin ehkä joskus kuvailla vähän ihan omalla kameralla ja julkaista kuvia täällä. Mutta nyt olen taas mökillä ja laukku on kotona.

Tosiaan taas mökillä...täällä on ihanaa. Tykkään ihan tosi paljon. Äsken suurin ongelma oli päättää paras asento dataamiseen. Kohta lähden ulos. Meen uima-altaaseen makoilemaan uimapatjan päälle. Kuitenkin yksi miinus tässä rentoutumisen tyyssijassa on...täällä syödään liikaa ja epäterveellisesti. Sikspä mä oonkin varustautunu mun tähän hetkeen aika runsaalla evästyksellä. Päivässä oon ajatellu syödä pari purkkia rainbown kevyttä mango-ananas -rahkaa, lohikeiton, prk:n raejuustoa, ananasta ja tonnikalaa. Lisäksi sitten kevyt limppareita, coke zeroo, ah. Rahka katoskin massuun jo tuolla auringon paisteessa istuskellessa.

Ei oo enää kauaa siihen, että kalenterissa lukee 1.8. Mä odotan sitä. Mutta ihanaa, että mulla on vielä hetki aikaa laihtua.

Oon muuten taas pikkasen ulapalla siitä kuka oikein olen ja että mitähän hitsiä mä oikeesti edes elämältäni haluan. Mutta annan elämän kuljetella ja vaihdan mielipidettä vaikka joka päivä, jos siltä tuntuu. Oon tosi tuuliviiri...aina ollu ja tuun aina olemaan. Vaikeeta tehdä päätöksiä, varsinkaan järkipäätöksiä ja jos joskus sellasen erehdyn tekemään, niin tuskimpa siinä pysyn kauaa. Siksi mä elänkin fiiliksellä ja se on ihanaa, mutta välillä ihan hirveetä. Oon semmonen hipsteribarbiequeen. Ulkoa aika barbie, no en nyt mikään plastic, mutta rusketuksesta tykkään, pidennykset löytyy...lv, guess.. Toisaalta taas oon melkeimpä koko ajan ilman meikkiä ja vaatteetkin vaan nappaan nopsaa vaatekaapista, tätä asiaa haluisinkin muuttaa ja alkaa panostaa ulkonäköön. Ihan siitä syystä, että niinä päivinä kun oon oikeesti vähän miettiny mitä laitan päälle ja miten hiukset on ja naamassakin vähän meikkiä, mä tunnen itteni niiiiin paljon kauniimmaks ja oon itsevarmempi ja mikä tärkeintä, mulla on hyvä fiilis! Toisaalta taas sisältä mä en ole mitenkään pinnallinen ihminen, mä olen tosi pohdiskeleva taivaan rannan maalari ja sellanen hassu taiteilija unelmoija. Kuuntelen flow -artisteja ja tilaan Imagea. Luen paljon kirjoja ja tykkään kulttuurista, taidenäyttelyt, musiikkitapahtumat, ja tää Helsingin desingvuosi...vou! Luovat ihmiset kiehtoo mua...oon iteki. Taidan mennä sisimmältäni aika hyvin kategoriaan hipsteri, vaikkein siihen pyrikään...mutta ulkoisen habituksen perusteella mua ei hipsteriksi lähtis kukaan väittämään.

Mua aina välillä vähän mietityttää, että millaiseksi mä lähden mun vaatekaappia tarpeeksi laihduttuani kehittämään...että mikä on se tyyli. Tykkään niin monenlaisesta. No sitten ostan monenlaista! Saahan sitä vaihdella tyyliään vaikka joka päivä. Jos ne vaatteet nyt jotenkin edes olis yhdisteltävissä...

Kivaa löööördagenii...mä jatkan pohdiskelujani ja nautin auringosta!

-C